Miksi Paavo Lipponen kohtaa seuraavassa tekstissä Slavoj Žižekin?

Yleisradion ykkösaamussa haastateltu Paavo Lipponen avasi syitä siihen miksi hän ei antanut muiden entisten pääministerien tapaan Helsingin Sanomille haastattelua pääministerin työstä. On niin vaikeeta, on niin vaikeeta, sanoi Paavo Lipponen siteeraten savolaisten sananlaskua. Hän ei ymmärtänyt miksi lähtisi valittamaan pääministerin työstä. Tämä on ymmärrettävää, sillä pääministeri kantaa raskaan taakan harteillaan meidän muiden puolesta. Se on sen työn hinta eikä siitä ole syytä valittaa kansalaisille. Meillä muillakin olisi tästä vaikenemisesta oppimista. Valittamisen taito on nimittäin ihmisen perusominaisuus, joka ei yleensä johda mihinkään ja ei vie kuin aikaa. Savolainen lurittaminen on tyystin toinen juttu, mutta mitä vanhemmaksi tässä elää, sen vähemmän yleensä puhun. Usein on parempi vaieta, vaikka sisällä kiehuu ja kuohuu. Löysä puhe on kuin laiha kahvi. Ei jaksa juoda tai kuunnella. Valittamisen ykkösaiheet Suomessa ovat sää, naapuri ja työ. Joku jaksaa valittaa vaimostaan tai vastaavasti miehestään ja useat meistä pomostaan. Tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, miten hyvinvointia voidaan mitata. Tarjoan tähän uutta hyvinvoinnin indikaattoria: valittamista. Mitä enemmän valitamme, sen hyvinvoivempia olemme.  

Työstä en jaksa enää itse valittaa. Ei ole syytä. Teen mukisematta lähes mitä tahansa työtä, koska ongelmia ei ratkaista malleilla, strategioilla, visioilla tai missioille. Ne ratkaistaan työllä. Työ voi olla ajatustyötä tai fyysistä työtä, vapaaehtoista tai palkallista. Lumityötä, puun hiontaa, listojen laittoa, laatoitusta, ajattelua, kirjoittamista, johtamista, lasten hoitoa ja kasvatusta, kävelyä, palvelua, toisten auttamista, hymyilyä, olemista… Mutta kaikki työ edellyttää motivaatiota, sitoutumista, kykyä painaa eteenpäin ja ylittää valittamisen kynnys, jonka jälkeen kaikki soljuu flow´ssa eteenpäin. Silloin on niin helppoo olla onnellinen, kuten Olavi Uusivirta laulaa. Sen jälkeen jaksan lapioida vaikka päivän, kuunnella lapsen loputtomia kysymyksiä tai ajatella ongelmaa ratkaisuun saakka. Jaksan siivota talon ja lukea tylsemmänkin tekstin. Siitä tuli mieleen, että kun tein väitöskirjaa, jouduin käymään läpi valtavan määrän tekstiä. Nyt vasta ymmärrän, että se on perusta, jonka jälkeen voin jättää lukematta osan teksteistä. Nykyisin aineistojen ollessa sähköisessä muodossa voi piru astella olkapäällesi kuiskimaan, että etsippäs Jarkko hakutoiminnolla oikeat tekstin kohdat ja jätä kokonaisuus lukematta. Nykyisin olen näin tietenkin tehnyt, mutta perusta täytyy valaa käsin. Siinä ei valittaminen auta. Tässä siis hyvinvoinnin toinen indikaattori: valittamisen kynnyksen ylittäminen.

Entäpä jos olisin opettaja. Mitä opettaisin työn teosta? Sen tekemisen eetosta. Sitä, että olisin lukioikäisenä motivoitunut tutkimaan tarkemmin banaanikärpästen risteytymistä. Se oli minun luonnontieteellisen urani päätepiste. Tosin jälkikäteen ajateltuna, oli ehkä Suomen ja itseni kannalta parempi, että suuntauduin humanistis-yhteiskuntatieteelliselle alalle. Työn tekemisen eetos on suomalaisen sisun keskeinen ainesosa. Ei Suomea ole rakennettu haasteilla, seminaareilla tai 1000-sivusilla tekstikokoelmilla. Suomi on rakennettu päätöksillä ja työnteolla. Siinä ei ole hikeä säästelty tai tunteja laskettu. Paperikone, kattila, metsäkone, ryijy, hyvin käyttäytyvät ihmiset ovat kaikki syntyneet ammattilaisten kädenjäljestä. Niiden ihmisten jotka ovat sitoutuneet tekemään työtä – sen itsensä vuoksi. Työn eetos on antanut psyykkisen hyvän olon ja onnistumisen tunteen – suurimman kiitoksen minkä työstä voi saada. Se on myös kaiken hyvinvoinnin taustalla. Kun ihminen tekee työtä, joka motivoi häntä, emme tarvitse erillisiä työhyvinvointisessioita, ihmisiä puhumaan hyvinvoinnista tai koordinaattoreita. Sosiologi Richard Sennet painottaa, että ammattilainen tekee työtä sen itsensä vuoksi. Välinearvo tai lisäarvo – kuten sanotaan – syntyy tästä. Hyvinvoinnin kasautumisen näkökulmasta tämä on kolmas indikaattori: työn teon rakastaminen. Jos olisin yrityksen toimitusjohtaja, lähtisin tästä liikkeelle. Siitä miten ymmärrän paremmin työtekijää ja asiakasta ihmisenä. Ymmärryksen lisääminen on myös RESET-mallin keskeinen ajatus. Filosofi Slavoj Žižek on kirjoittanut, että totuus ei ole missään muualla kuin teoissa itsessään. Minun reseptini Suomelle on vähemmän turhaa puhetta, enemmän tekoja, työtä ja valittamisen kynnyksen ylittämistä.