Itseohjautuvat ryhmät ja yhteiskehittämisen taito

Organisaatioiden toiminnan kehittäminen on oma taiteenlajinsa. Siinä tulee osata aistia hienovaraisesti erilaisten ihmisten mielipiteitä, osaamista ja tunnetiloja. Nykyään organisaatioiden toiminnan kehittämiseen on olemassa oma teollisuudenhaaransa. On trendikästä olla esimerkiksi businessmuotoilija. On myös palvelumuotoilijoita, strategisia muotoilijoita, luovia muotoilijoita, kokemusmuotoilijoita, muutosmuotoilijoita ja organisaatiomuotoilijoita. Kyse on siitä, että markkinoilla on alettu kiinnittämään entistä enemmän huomiota käyttäjän sekä asiakkaan tarpeisiin ja toiveisiin, kun suunnitellaan palveluita ja tuotteita. Tämä on erittäin tärkeä ja hyvä kehityskulku. Parempi asiakasymmärrys on kaikkien etu.

…

Kun työskentelin joku vuosi sitten yliopistolla, halusin olla tutkija. Mutta se ei käynyt, koska yliopiston nimikkeistössä ei ollut enää nimikettä tutkija, joten minun tuli olla projektitutkija. Kummallisia ovat ajat: mikä yliopisto on sellainen, jossa ei ole tutkijoita? On nuorempia tutkijoita, tutkijatohtoreita, akatemiatutkijoita, professoreita, mutta ei tutkijoita. Pahimmillaan elämme siis nimikkeiden harhassa, jolloin ne muodostuvat sisältöjä – eli elämää – tärkeämmiksi. Yliopisto ja myös muotoilun tittelit ovat meidän kaikkien luomia sosiaalisia rakennelmia, joilla erottaudutaan toisista. Niillä myydään palveluita ja osaamista. Mutta edistetäänkö niillä aidosti ongelmien ratkaisua?

…

Yksi muotoilupalveluiden muoto on yhteiskehittäminen. On muodinmukaista ottaa työntekijät mukaan päätöksentekoon ja ongelmanratkaisuun, koska se lisää organisaation sisäistä koheesiota ja on johtamisen väline. Fasilitaattori yrittää saada yrityksen tai organisaation katsomaan sisäisiä prosesseja paremmin post it –lappujen, korttien tai fläppitaulujen avulla. Luo 100 ideaa 100 sekunnissa, 24 tuntia aikaa häkätä tää sun business uuteen jiiriin, mä tunnelmamuotoilen sun juhlapäivän, kreataan nyt yhdessä teille uusi #palvelupolku…

On olemassa laadultaan monen tasoista yhteiskehittämistä. Tutkimusten mukaan yhteiskehittämisessä on omat ongelmansa ja se ei aina ole paras tapa hyödyntää ihmisten osaamista ideoiden luomisessa ja ongelmanratkaisussa. Pahimmillaan se on tehotonta ja ihmisten ajan väärinkäyttöä - uusi kokoustamisen muoto. Se viettelee ja masentaa ihmisiä. Osa paikalla olijoista ottaa mestarin roolin ja puhuu ihmiset tainnoksiin, kun toinen ei saa pienintäkään puheenvuoroa, vaikka hänellä saattaisi olla se ratkaisevin ajatus tai idea. Osa hyvistäkin ideoista voidaan tukahduttaa tai aktiivisesti unohtaa. Pahimmillaan huonoista ideoista tulee johtavia ideoita.

Tämä ei tarkoita, ettemme tarvitse yhdessä tapahtuvaa kehittämistä. Päinvastoin mutkikkaat ja monimutkaiset ongelmat edellyttävät luovaa yhteistyötä. Parhaimmillaan yhteiskehittäminen toteutuu itseohjautuvasti, mutta suunnitellusti, kuten lintujen lento tai futisjoukkueen pelaaminen. Ongelmanratkaisu toteutuu silloin yhdessä muiden kanssa – usein epämuodollisesti työtilassa, käytävällä, kahvilla tai vapaa-ajalla. Keskeisessä roolissa tulevaisuuden organisaation ”yhteiskehittämisessä” ovat itseohjautuvat tiimit, joiden ”strateginen” ohjaaminen tapahtuu vapauden avulla. Heikot linkit ja hiljainen tieto edistävät ongelman ratkaisua. Vapaus luo luottamusta, motivaatiota ja tehokasta ideointia ja edesauttaa ongelmanratkaisua. Tätä prosessia voidaan toki töniä - nudgettaa - hyvin suunnitellun fasilitoinnin avulla. Oivallus ja ratkaisu ongelmaan syntyy usein silloin, kun et sitä ajattele. Siten organisoidut kehittämispäivät voivat lukkiuttaa ongelmanratkaisun, laskea ihmisen viretilaa ja viedä pois intuitiivisen kyvyn luoda uusia asioita. Silloin vaarana on, että yhteiskehittämisestä tulee uusi kokoustamisen muoto.