Miten Pekka Pouta ja Stockmann liittyvät toisiinsa?


Ei vain siksi, että tulevan ennustaminen on vaikeaa, vaan siksi, että tarvitsemme rinnallemme ihmisen. Jo nyt mallinnukset ja tietokoneet ovat tärkeässä roolissa sääennusteiden laatimisessa ja tekoäly korvannee vähitellen ihmisen myös sääennusteiden tulkinnoissa. Pekka Poudallekin on jouduttu keksimään uusia tehtäviä maikkarin aamussa backstage –juontajana. Pekka Poutaa tarvitaan kuitenkin myös tulevaisuudessa viestimään säästä, koska hän on inhimillinen linkki ja tunneside meidän ja tekoälyn välillä. Pekka Pouta tarjoaa meille kohteen, johon voimme samaistua ja joskus vihastua. Pekka Pouta antaa meille merkityksiä, sensegiving, ja vahvistaa välillemme syntynyttä sidettä. Merkitykset ovat tärkeässä roolissa, kun toimimme yhdessä, kun käymme kaupassa, urheilemme joukkueena, opiskelemme tai olemme konsertissa. Merkitysten antaminen on yhteiskuntatieteellinen näkökulma, jonka avulla kuvataan sitä, miten jollekin ilmiölle annetaan ja luodaan merkityksellistä sisältöä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. 

Pekka Pouta antaa meille paitsi sisällön myös tunteen ja tuttuuden. Ilman häntä sääennusteet olisivat vain monimutkaisten yhtälöiden tuottamaa infografiikkaa. Pekka Pouta on kosketuskohta, touchpoint, jonka välityksellä ihmiset tunnistavat brändin, tuotteen tai palvelun. Hän jättää jäljen muistiin. Miten Pekka Pouta liittyy sitten vähittäiskaupan alalla toimivaan Stockmann yritykseen. Stockmann tarvitsee jotain samankaltaista, kuin mitä Pekka Pouta on sääennusteille ja maikkarille. Stockmann pyörii päivittäistavarakaupan suuressa muutoksessa, jossa muun muassa verkkokauppa on muuttanut merkittävällä tavalla kuluttajakäyttäytymistä. Sähköinen tavaratalo ja tekoäly on vienyt kivijalkakaupalta paljon pois. Verkkokauppa on upea keksintö ja se pakottaa lähestymään ihmisten asiakaskäyttäytymistä aivan uudella tavalla.

Verkkokauppa on kivijalkakaupalle kuin tekoäly sääennusteiden laatimiselle. Mutta mikä tai kuka sitoo meidät Stockmanniin pekkapoutamaisesti? Mistä nousee Stockmannin markkinoinnin identiteetti ja inhimillinen tunneside asiakkaaseen? Kuka antaa merkityksen Stockmannille? Mikä on Stockmannin touchpoint? Stockmann ja asiakas on kuin pitkä parisuhde, joka vaatii alkuhuuman ja ihanan rakastumisen jälkeen pitkäjänteisyyttä, sitoutumista ja toisen ymmärtämistä. Itse olen ollut parisuhteessa 20-vuotta ja tiedän mistä puhun. Stockmannin asiakasymmärrys, tunneside ja identiteetti nousee pienistä aineistoista, tulkinnoista, kosketuskohdista, keskinäisestä ymmärryksestä ja merkityksistä. Stockmann = rakkaus, empatia ja valkoiset joutsenet.

Kommentit

Suositut tekstit